Vuosi, häät ja 5,2km selkäleikkauksesta

Sateinen ja lyhyt so called kesä 2015 hujahti ohi ja näin myös tuli täyteen VUOSI selkäleikkauksestani. On käsittämätöntä ajatella, että siitä on jo vuosi. Miten 8 titaaniruuvia ja 2 titaanitankoa selässä vaikuttaa elämääni nyt, vuotta myöhemmin?

IMG_2456

Selkä opettelee edelleen uutta asentoaan ja kovaa kun treenaa, se jumiutuu. Käyn pari kertaa kuussa hierojalla avaamassa jumit. Särkyjä? Ei. Ongelmia? Ei. Pystyn melkein kaikkeen mihin ennenkin. On uskottava itseensä, oltava kärsivällinen ja taisteltava, vaikka kuinka tulisi vastoinkäymisiä – sen tämä toipumisprosessi on opettanut minulle. Tämän kokemuksen jälkeen tuntuu, ettei maailmaassa ole tavoitetta, jota en voisi saavuttaa. Tämä on ollut ennen kaikkea matka itseen ja punninnut hermoja. Asioita ei pidä ottaa itsestäänselvyytenä, vaan nauttia joka hetkestä ja ottaa kaikki irti elämästä. Ihmisvartalo pystyy ihmeisiin. Vuosi sitten opettelin askel kerrallaan kävelemään, nyt voin juosta ja asettaa tavoitteita kilpalavoille saakka.

_W9U2814-Edit

Käytiin hyvän ystäväni Petri Mastin kanssa kuvailemassa uutta matskua Soutustadionilla syyskuun lopulla.

Olen keskustellut valmentajani Titi Rantasen kanssa mahdollisesta kisaamisesta vielä joskus fitness vapaaohjelma -sarjassa. Tottakai työtä on tehtävänä paljon ja aloitettava aika lailla nollasta, mutta mikä minua estää? Ei mikään. Alkaa olemaan oikea aika lähteä haastamaan itseä ja selkää, varovasti ja kuunnellen. Vasta nyt selkä alkaa kestää voimakkaampaa tärähtelyä, jota volttien alastuloissa yms. väistämättä tulee. 

IMG_2762

IMG_2816

Kuvat vuodelta 2007 ja 2015 – ikä on vain numeroita ja selkäleikkaus vain hidaste. Tässä näkee ehkä parhaiten leikkauksesta tulleen 3cm lisäpituuden keskivartalossa.

_W9U2896-Edit

Juokseminen on taas sallittua ja revinkin itsestäni irti 5,2km sankarini Pekka Hyysalon järjestämässä Fight Back Runissa, joka juostiin nyt syyskuun ensimmäisenä lauantaina. Olen äärimmäisen ylpeä suorituksestani. Tämä oli nyt ensimmäinen kerta leikkaukseni jälkeen, kun juoksin pidemmän matkan. Lihakset huusivat seuraavat päivät hoosiannaa, mutta se on pientä 😉 Olen saanut kovasti viestejä ihmisiltä, joita odottaa vastaava skolioosileikkaus. Se on pelottava kokemus, mutta tämä kipuvapaaelämä on kaiken sen arvoista!

IMG_2739

IMG_2750

Kesä oli lyhykäisyydessään elämäni onnellisin kesä: menin naimisiin elämäni rakkauden kanssa. Häät olivat kaikkea, mitä olimme toivoneet ja tuntui lottovoitolta, kun hääpäivänämme ei satanut. Onnistuinko sitten hääkuvaan saamaan jonkinlaisen notkeuden selkään, kuten kesän alussa haaveilin? Katsokaa itse hääpotrettiamme – ei ehkä se perinteisin 😉

IMG_1986  IMG_2034

IMG_2035

IMG_2046

_W9U2930-Edit

Villasukkien, tuoksukynttilöiden ja ruskan värittämää syksyä rakkaat lukijat! ❤

Onnen kyyneleitä Alicanten rantahiekassa

Loppukevät sujui kiireisissä tunnelmissa työn merkeissä. Pienen hengähdystauon antoi viikon reissu ihanaan Espanjan Alicanteen. Selkä on voinut hyvin, eikä rajoita liikkumista enää juurikaan – varovainen toki olen ja kuulostelen koko ajan miltä tuntuu. Olen viime kuukaudet alkanut taivuttaa selkää myös taakse ja kaukanahan sitä ollaan entisestä, mutta tässä ensimmäinen silta leikatulla selällä – TADAA! Olen niin onnellinen, että pystyn siihen taas! 😀 

alicante2

alicante1Ei ole sanoja kuvailemaan sitä tunnetta kun pystyy tekemään asioita, joita kukaan ei voinut luvata minun pystyvän enää koskaan tekemään skolioosileikkauksen jälkeen.

alicante4

11324030_10155758369615157_1956460856_n

11324113_10155758369600157_360510077_n

Osa päivistä rentouduttiin San Juanin upealla rannalla, osa vietettiin Alicanten arkkitehtuurisesti upeaa, elämää kuhisevaa keskustaa kierrellen ja käytiin Santa Barbaran linnoituksellakin.  

11354926_10155758369520157_1801251368_n

11106447_10155758369785157_1185246523_n

alicante3

11328927_10155758369775157_1528667474_n

11329613_10155758369605157_817665140_n

11350314_10155758369770157_2125363021_n

Leikkausarvesta ei ole jäljellä kuin ohut 25cm juova selkärangan päällä. Oli jopa vaikea saada kuvaa niin, että näkyisi – teille halusin kuitenkin lähärin, jotta näette miltä se selkä nyt näyttää. Leikkauksestahan on kulunut nyt kutakuinkin 9kk. Arven pelossa ei kenenkään tarvitse siis pelätä skolioosileikkaukseen menoa. Jos joiltakin on jäänyt näkemättä, miltä selkä näytti 9kk sitten, sen voi kurkata tästä klikkaamalla.

11120581_10155758369515157_1263486982_n

Meren herkkuja tuli syötyä paaaaljon. Tuoreet simpukoita, rapuja ja mustekaloja kului miltei joka aterioinnilla. Rakastan syödä erikoisuuksia ja mahdollisimman paikallista ruokaa reissuilla. Okei, hyvä on myönnetään, käytiin me McDonaldsissakin kerran 😀

11119195_10155758523745157_1489167438_n

11425285_10155758561695157_1050174346_n

alicante5

11120602_10155758545615157_205603367_n

alicante6

Miten kesään ja lomaan kannattaa kaunistautua? Meikit hikoaa kasvoilta helteellä ja ripsivärit valuu kesäsateessa pitkin poskia? Ei. Yksinkertaisesti huolla iho kuntoon virkistävässä kasvohoidossa ja laitata volyymiripset, niin jää paljon aikaa muuhunkin. Turun P&M Cornerin ihana Tuulia loihti teille blogini lukijoille kesätarjouksen, josta on vaikea kieltäytyä

11421637_10155758484340157_1982395057_n

V10 Plus 30min virkistyskasvohoito + volyymiripset yhteensä 125€

V10 Plus 30min virkistyskasvohoito + volyymiripsihuolto 85€

HINNAT VOIMASSA 31.8.2015 SAAKKA